Se mikä ei tapa vahvistaa

En yleensä syö hyvin epäterveellisesti vain yhtenä päivänä. Aina silloin tällöin syön jotain herkkua, mutta en paljon kerralla ja loppu päivän normaalisti. Ehkä tämän takia minua ahdistaa nyt. Olen tänään syönyt 8 nugettia, nacho pollo junnun ja hot dogin kahdella nakilla. Määrällisesti se ei kuulosta paljolta, mutta pääni miettii yhä hyvin tarkasti kaiken mitä nuo sisältävät.
En vain osaa estää itseäni nykyään. Jos olen yksin, en todellakaan syö paitsi nälän iskiessä. Muiden seura taas muuttaa ruokatottumukseni täysin. Yhtäkkiä muutunkin hulluksi syöpöksi. Tämän takia muut eivät huomanneetkaan syömishäiriötäni aikoihin, sillä olin ja olen yhä hyvä piilottelemaan tätä. Olin vain hullun laiha tyttö, joka söi kuin possu. Minua kadehdittiin. Voi, kun he vain olisivat tienneet totuuden miten paljon oikeasti kärsin ja tein töitä laihuutenin eteen. Oikeasti lihon hyvin helposti. Päivässä painoni voi nousta jopa 5 kiloa, vaikka olisin syönyt aivan normaalisti. Kaikki näkyy myös tietty heti vatsassa. Tämä ei oikeasti ole vain sairauteni kertomaa paskaa, tiedostan olevani laiha yhä. Kyllä sen vatsan oikean pömpötyksen huomaa. Vähennettyäni joskus syömisiäni, huomasin eron ensimmäiseksi vatsassani. Se saikin minut uskomaan, että tapani laihtua oli paitsi tehokas myös erittäin hyvä. Not.

En ole aikoihin miettinyt syömisiäni näin tarkasti. Ahdistaa. Olen huomannut skippaavani nykyään aina koululounaankin. Ihan huomaamattani. En muka ole ikinä nälissäni tuolloin. Ei mikään ihme ottaen huomioon sen, että aina ennen lounasta olen juonut juuri n. 1,5l vettä... Veden juonnista on jäänyt ns. paha tapa. Tiedän veden olevan vain hyväksi. Kuitenkin oikeasti juon sitä vain välttyäkseni nälän tunteelta, mutta en voi lopettaa. Miksi annan itseni olla näin tyhmä? Koska nautin yhä syömättämyydestä, vaikka olisi kuinka nälkä. Vihaan tätä ja itseni kiduttamisesta. Jonkin lopettaminen on vain yksinkertaisesti liian vaikeaa jos siitä samalla nauttii näin paljon. Olen sairas.