Kaipaus

En ole ihminen, joka pitää avautumisesta muille. En siis todellakaan edes tiedä mikä minut sai tekemään tämän blogin. Varmaan se etten pysty enää pitämään tunteitani sisälläni yksin, en vain voi kertoa lähelläni oleville ihmisille mitä päässäni oikeasti liikkuu. Hehän pitäisivät minua aivan hulluna ja lukitsisivat minut jonnekin. Tulen varmasti saamaan voimaa tästä tietäen, että kukaan ei tiedä kuka oikeasti olen.

Olen siis 17-vuotias tyttö, jolla on itsediagnosoitu syömishäiriö. Minua ei ikinä ole lähetetty minnekään hoitoon, vaikka lähellä on ollut. Lukiossa huomattiin varsin hyvin muuttunut ulkomuotoni kesän jälkeen. Uudetkin tutut jatkuvasti ilmaisivat ihailevaan sävyyn laihuudestani. Itse en tietenkään huomannut laihtuneeni niin paljon. Kolmosella alkava paino sai minut vain innostumaan lisää. Nyt olen lihonut selvästi normaalipainon yli äitini avustuksella. Koen hänen pelastaneen minut. En kuitenkaan ole onnellinen enkä tyytyväinen tähän tilanteeseen. Koen olevani lihava. Haluan olla laiha, mutta terve. Olen käynyt jatkuvaa kamppailua mieleni kanssa jo kolmisen vuotta. Se ei ole kauan verrattuna moniin. Tiedän sen. Se on kuitenkin pilannut elämästäni jo ison osan, jonka olisi pitänyt olla koko elämäni parasta, jota voisin muistella aikuisena hymysuin. Ei. Ei se tietenkään mennyt niin. Syrjäydyin pakkomielteeni takia muista. Istuin kotona lipittäen vettä. Nyt aion tehdä kaiken toisin. En voi enään pönkittää paskaa itsetuntoani sillä, että joku sanoo minua laihaksi. En voi enää mieltää sitä kehuksi.

Kerronpas siis tarinani lyhyesti. Olin ala-asteella ylipainoinen. Hyi. Söin joka päivä pekonia ja munia, enkä todellakaan ajatellut syömisiäni lainkaan. Eikä sen ikäisen tytön kyllä pitäisikään. Pahimmillani olin n. 146cm pitkä ja painoin 55kg. Seiskalla havahduin ulkomuotoni kauheudesta ja lopetin mm. herkkujen syönnin. Ei kukaan ikinä ollut haukkunut minua läskiksi tms., jokin vain päässäni näpsähti. Siitä lähtien olen miettinyt syömisiäni lähes pakonomaisesti. Ja laihtunut ihan hulluna. Viime kesä onkin tähän mennessä elämäni kauheinta aikaa ja painoin tällöin alimmillani n. 38kg. Lukion alettua aloin syömään normaalisti, joka johtikin normaalipainoon. Pelkkä sana normaalipaino saa minut säpsähtämään. Se saa minut kuulostamaan lihavalta. En halua olla tälläinen ällötys, jota ei kestä edes katsoa. Pelottavinta tässä ehdottomasti on se, että katson haikeasti kaipaillen kuvia itsestäni viime kesältä. Olin laiha...

HEIGHT 162
HW 53
LW 38
CW 52
GW 45
UGW ?

Haluan tehdä kaiken oikein tällä kertaa. Tiedän pystyväni tähän, enkä enään voi huijata itseänikään tämän blogin avulla. Haluan vielä painottaa, että olen hyvin parantumismyönteinen. En jaksa kiduttaa itseäni enään. Haluan vain olla onnellinen.